Varmempaa sähkönjakelua Janakkalassa yli 2 800 talouteen

Janakkalan kunnassa, Kanta-Hämeessä on käynnistynyt kaksi Elenia Säävarma -rakennushanketta. Uudistamme vuoden 2015 aikana kahdella eri alueella vanhaa ilmajohtoverkkoa maakaapeloiduksi sähköverkoksi, joka on jatkossa suojassa sään vaihteluilta ja siten sään aiheuttamilta sähkökatkoilta.

Turengin taajaman maakaapelointi lisää keskustan alueen sähkönjakelun varmuutta välillisesti yli 2 500 kotitaloudessa. Taajaman alueella maakaapeloidaan yli 17 kilometriä runkoverkkoa ja lähes 10 kilometriä pienjänniteverkkoa. Uusia ympäristö- ja luontoystävällisiä puistomuuntamoita rakennetaan hankkeen yhteydessä 13 kappaletta.

Toinen Janakkalan hankkeista koskettaa Tuulensuun aluetta valtatie 3:n länsipuolella. Kaapelointityöt ovat startanneet kaivutöin, jotka on nyt pääosin saatu päätökseen. Maan alle upotetaan viitisen kilometriä keskijänniteverkkoa ja saman verran pienjänniteverkkoa. Puistomuuntamoita rakennetaan viisi kappaletta. Tuulensuun maakaapelointi tuo varmempaa sähkönjakelua lähes 300 kotitaloudelle.

Turengin keskustan Elenia Säävarma -hanketta Elenialle urakoi Empower PN Oy ja Tuulensuun alueen hanketta Suomen Sähköverkonrakennus Oy. Yhteensä investointien arvo nousee lähes 1,5 miljoonaan euroon.

Uuden kaapeliverkon on määrä valmistua Turengissa syyskuun 2015 loppuun mennessä ja purkutyöt on tehtynä myös Tuulensuussa marraskuun 2015 loppuun mennessä.

Kaikki vuoden 2015 Elenia Säävarma -hankkeet löydät nettisivujemme kartalta osoitteesta www.elenia.fi/säävarma