Vaaralliset puuskatuulet ovat hidastaneet pahoin sähköverkon korjauksia

Myrskyävä, puuskittainen tuuli on jatkunut eteläisessä Suomessa ja samalla Elenian verkkoalueella koko päivän ja jatkuu edelleen. Asentajien työryhmät ovat raportoineet maastosta, ettei vaurioituneen sähköverkon työkohteisiin päivän aikana olla juurikaan päästy viankorjaukseen vaarallisten sääolosuhteiden vuoksi. Täysimittaiseen viankorjauksen etenemiseen päästään sääolosuhteiden rauhoittuessa illan mittaan. Tiedossa on hankalia vikapaikkoja, joiden kuntoon laitto vie aikaa.

Sähköjä on palautettu ja palautetaan sähköverkon vaurioitumattomiin osiin Elenian käyttökeskuksesta kauko-ohjauksella. Samaan aikaan uusia vikakohteita on tullut jatkuvasti uusia.

Vikojen tehokas ja turvallinen korjaus etenee illan ja yön aikana siten, että yksittäisiä vikoja lukuun ottamatta kaikki sähkökatkot saataisiin korjattua viimeistään keskiviikkopäivän aikana.

Sylvia-myrsky saapui tiistaina aamulla Suomeen etelästä ja ensimmäiset viat Elenian sähköverkkoon syntyivät heti aamusta. Iltapäivällä repivät puuskatuulet ovat nousseet myös Keski-Suomeen. Vikoja tuli aamulla nopeasti ja iltapäivän aikana keskijänniteverkon vikoja on kertynyt yli 80. Näiden lisäksi tiedossa on kymmeniä pienjänniteverkon vikoja. Säätietojen mukaan myrskyisä tuuli voi jatkua aina iltaan kello 20 saakka.

Sähköverkon vikojen korjaus etenee turvallisuus huomioiden

Korjaamme sähköverkon vikojen sähkökatkoja sitä mukaa kun sää- ja tuuliolosuhteet sallivat turvallisen työn maastossa.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri puh. 0800 100 100

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 0800 100 100.