Seija-myrskyn vauriot Elenian sähköverkossa ovat syksyn pahimpia

Seija-myrskyn vauriot Elenian sähköverkossa ovat osoittautuneet tämän syksyn neljästä myrskystä pahimmiksi. Vikoja korjaavat työryhmät maastosta ovat päivän mittaan välittäneet tietoa, että kaatuneet puut ovat paikoin aiheuttaneet pahaa jälkeä sähköverkossa.

Laajimmat vika-alueet ovat Lounais-Hämeessä Tammelan ja Urjalan seuduilla, Kanta-Hämeessä Janakkalassa sekä Päijät-Hämeessä Asikkalan, Hartolan ja Sysmän alueilla. Päijät-Hämeessä uusia vikoja on tullut verkkoon vielä pitkin päivää.

Erityisesti Lounais-Hämeessä verkolle kaatuneet puut ovat rikkoneet verkkoa vakavasti. Esimerkiksi Tammelassa on tiedossa kohde, jossa sähköjohdot ovat pitkältä matkalta maassa ja verkkoa joudutaan rakentamaan uudelleen.

Päivänvalon aikana sähköverkon vaurioiden korjaus on täydessä vauhdissa. Samaan aikaan kaksi helikopteria kartoittaa sähköverkon vaurioita Keski-Suomessa Viitasaaren ja Kivijärven alueilla sekä Lounais-Hämeessä Urjalan ja Tammelan alueilla.

Sääennusteen mukaan sää pakastuu nopeasti, mikä hankaloittaa ja hidastaa asentajien työtä. Myös valoisa aika vikojen korjaamiseen on lyhyt.

Myrsky katkoi yön ja aamun aikana sähköjä koko Elenian verkkoalueella. Pahimmillaan sähköttömiä asiakkaita oli noin 60 000, iltapäivällä sähköttä on 30 000 taloutta.

Koska vikapaikkoja on erittäin laajoilla alueilla ja osa vika-alueista on osoittautunut vaikeiksi, voi sähköjen palauttaminen kestää paikoin koko viikonlopun. Useilla vikaantuneilla johto-osuuksilla joudutaan korjaamaan lukuisia vikapaikkoja sekä poistamaan paljon puita sähköverkolta.

Ammattimetsureita on viankorjaustyöryhmien apuna raivaamassa sähköverkolle kaatuneita puita.

Elenian sähköverkon sähkökatkoja voi seurata karttapalvelussamme.

Kokonaiskuvan tilanteesta näet Energiateollisuuden häiriösivustolta.

Johdoilla roikkuviin tai niille kaatuneisiin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911.