Runkoverkko kunnossa illan aikana – yöllä jatkuvat korjaukset pienjänniteverkossa

Viimeiset runkoverkon vauriot ovat työn alla Elenian verkkoalueella idässä Päijät-Hämeessä ja lännessä Lounais-Hämeessä. Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla asentajat korjaavat pienjänniteverkon vikoja. Vikaantuneita verkkoalueita oli illalla klo 18 aikaan vajaa sata ja sähköttömiä asiakkaita. Näillä johto-osuuksilla on kuitenkin useita korjauskohteita: korjausryhmät poistavat puita verkolta ja korjaavat verkon erilaisia vaurioita.

Työtä hidastaa pimeys ja 5-10 asteen pakkanen, muutoin sääolosuhteet ovat rauhalliset. Vaikka työt jatkuvat läpi yön, riittää sitä kuitenkin vielä huomisen puolelle. Sunnuntaina valoisan aikana tavoite on saada kaikille sähköt sillä varauksella, ettei jäljellä olevien vioittuneiden johto-osuuksien vianpaikannuksessa tule vastaan laajoja tai pahasti vaurioituneita alueita.

Neljä myrskyä parin kuukauden aikana on yksi pahimmista sähkökatkojaksoista, joita verkkoalueellamme on koskaan syntynyt.

Kiitämme sähkökatkoista kärsineitä ihmisiä kärsivällisyydestä, maltista ja yhteistyöstä. Olemme saaneet lukuisilta asiakkailtamme tärkeää ja arvokasta tietoa heidän kotialueiltaan sähköverkon vaurioista ja tilanteesta. Yhteistyö kanssanne on edistänyt niin Seija-myrskyn kuin aiempien Reima-, Eino- ja Oskari-myrskyjen katkomien sähköjen palauttamista.

Lämmin kiitos myös maastossa viikkoja töitä tehneille urakoitsijakumppaneittemme asentajille. Olosuhteet kenttätyölle ovat olleet märät, kylmät, tuuliset, pimeät sekä lämpötilat välillä pakkasen puolella. Vaikeissa olosuhteissa ja hankalissakin maastoissa asentajat korjaavat verkon kuntoon ja tuovat koteihin takaisin sähköt. Kiitos!

Alla kuva Pyhäjärveltä.