Rauli-myrskyn riepotukset runkoverkossa pääosin kuntoon tulevan yön aikana – pienjänniteverkossa korjattavaa maanantainakin

Korvaukset ja hyvitykset asiakkaille automaattisesti 6 kuukauden kuluessa

Rauli-myrskyn aiheutti Elenian sähköverkkoon viikonlopun aikana kaikkiaan yli 400 runkoverkon vika-aluetta. Pienjänniteverkon vikapaikkoja sekä verkkoa uhkaavia puita on viikonlopun aikana tullut tietoon sadoittain. Runkoverkon korjaustöiden edetessä pienjänniteverkon vikapaikkoja tulee esiin lisää.  

Runkoverkon viat saataneen pääosin kuntoon sunnuntaina sekä tulevan yön aikana. Pienjänniteverkossa korjattavaa on maanantainakin ja jälkikorjaustyöt jatkuvat pitkälle ensi viikkoon.  

Vaurioituneen runkoverkon vikoja on paikannettu koko sunnuntai helikopterilennoin, jotka jatkuvat iltaan saakka. Lentopaikannuksilla saadaan tehokkaasti tietoa missä korjauskohteet sijaitsevat.

Rauli-myrskyn riepotukset katkoivat Elenian alueella sähköjä laajimmin Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa ja pääpaino lentotarkastuksissa on ollut näissä maakunnissa. Myös Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla myrsky katkoi sähköjä ja lentotarkastuksia on tehty myös itäisessä Hämeessä.

 

Korvaukset ja hyvitykset 6 kuukauden aikana

Elenia hyvittää asiakkaiden sähkölaskulla sekä yli 12 tunnin sähkökatkojen lakisääteisen vakiokorvauksen että Elenian on yli 6 tunnin sähkökatkon hyvitykset automaattisesti 6 kuukauden kuluessa. Rauli-myrsky katkoi sähköt pahimmillaan Elenian verkossa noin 100 000 asiakkaalta ja osa sähkökatkoista on kestänyt pitkään. Selvitykset korvauksien ja hyvityksien maksatuksesta vie aikaa myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen laajuuden vuoksi.   

Pahoittelemme pitkien sähkökatkojen aiheuttamaa vaivaa ja harmia. Kiitämme asiakkaitamme yhteistyöstä ja kärsivällisyydestä.  

Elenian sähkökatkotilannetta voi seurata osoitteessa: www.elenia.fi/sahko/sahkokatkotilanne

Koko Suomen sähkökatkotilanteen näet tästä: www.sahkokatkokartta.fi
Sähkökatkokartalta näkyvät niiden sähköverkkoyhtiöiden sähkökatkot, jotka tarjoavat tietoa katkoista karttapalveluna. Kaikilla karttapalvelua ei vielä ole. Pääsääntöisesti sähkökatkokartoilla näkyvät keskijänniteverkossa olevat sähkökatkot. Elenia ja osa yhtiöistä näyttää lisäksi tiedossa olevat pienjänniteverkon sähkökatkot.

 

Varoitus
Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911