Päivitetyt verkkopalveluehdot VPE 2024 voimaan 1.12.2024
Energiateollisuus ry on päivittänyt verkkopalveluehdot, joita Elenia Verkko Oyj palveluissaan noudattaa. Energiavirasto on vahvistanut verkkopalveluehdot (VPE 2024) käytettäväksi 1.12.2024 alkaen.
Ehtomuutosten perusteena ovat lainsäädännön muuttuminen, olosuhteiden olennainen muuttuminen, vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistaminen sekä energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttaminen.
Verkkopalveluehtojen terminologiaa on selkeytetty. Lisäksi ehtoihin on tehty vähäisiä muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Merkittävin muutos verkkopalveluehdoissa koskee sähköisen asioinnin edistämistä. Jatkossa sopimusvahvistukset sekä hinta- ja ehtomuutosilmoitukset toimitetaan asiakkaille ensisijaisesti sähköisesti, mutta oikeus paperiseen asiointiin säilyy. Turhasta paperipostista luopuminen säästää luonnonvaroja.
Kaikki VPE 2024 -muutokset on listattu sopimusehtomuutoskoosteessa. Kooste sekä verkkopalveluehdot kokonaisuudessaan ovat nähtävillä ja tulostettavissa täällä.
Muutos ei vaikuta verkkopalvelumaksuihin eikä vaadi asiakkailta toimenpiteitä.