Mediatiedote 17.2.2016: Elenian sähkönsiirtohinta nousee keskimäärin 6 % huhtikuun alusta

Sähköverkkoyhtiö Elenia nostaa sähkönsiirtohintaa huhtikuun alussa. Hinnankorotuksen vaikutus asiakkaan verolliseen siirtohintaan on keskimäärin 6 %. Sähköverottoman siirtohinnan nousu on 9,4 %. Elenia kertoo hinnanmuutoksen sekä verollisesta että verottomasta hinnasta epäselvyyksien välttämiseksi. Elenian asiakkaat saavat kirjeen hinnanmuutoksesta helmi-maaliskuun vaihteessa.

”Hinnoittelumme on ollut maltillista ja vakaata, ja sellaisena se myös jatkuu. Edellinen korotus verottomaan hintaan oli 3 % keväällä 2012. Investointiohjelmamme rinnalla siirtohintaan vaikuttavat toistuvat myrskyjen, ukkosten ja lumikuormien aiheuttamat sähköverkon korjauskustannukset sekä kantaverkkoyhtiö Fingridin hinnankorotukset,” perustelee Elenia Oy:n toimitusjohtaja Tapani Liuhala.

Nykyinen sähköverkko on rakennettu laajalti 60- ja 70-luvuilla silloisiin tarpeisiin. Sähköverkon peruskorjaus on tehtävä joka tapauksessa ilmajohtoverkon ikääntyessä.

”Sähköverkko on palvellut vuosikymmeniä, mutta se ei vastaa tämän päivän eikä tulevia tarpeita. Aloitimme uudistusurakkamme vuonna 2009 tekemällä päätöksen rakentaa ainoastaan säävarmaa sähköverkkoa. Perustana oli vuosien 2006–2009 tutkimustyömme yliopistojen, laitevalmistajien, urakoitsijoiden ja maanrakentajien kanssa,” Liuhala muistuttaa. 

Elenian investoinnit sähkönjakelun varmuuden parantamiseen nousevat yli 470 miljoonaan euroon vuosina 2012–2016. Yhtiön tavoite on nostaa maakaapeliverkon osuus 70 %:iin vuoden 2028 loppuun mennessä, mikä vastaa myös nykyisen sähkömarkkinalain tavoitteita. Vuosittain Elenia rakentaa maakaapeliverkkoa noin 2 500 kilometriä.

”Ratkaisimme miten rakentaa verkkoa tehokkaasti. Kun huomioimme verkon koko käyttöiän, on maakaapeliverkko kokonaiskustannuksiltaan järkevin. Säävarma verkko turvaa asiakkaidemme sähkönsaannin ja yhteiskunnan toiminnan kaikissa sääolosuhteissa vuosikymmeniä eteenpäin,” Liuhala taustoittaa.

”Yksistään viime vuoden sähkönjakelun suurhäiriöt osoittivat, ettei ilmajohtoverkko ole enää toimiva ratkaisu. Vastuumme on taata sähkönsaanti käyvät säät kuinka vaativiksi hyvänsä. Tämä työmme vie vuosia,” Liuhala toteaa.

Esimerkkejä korotuksen keskimääräisistä vaikutuksista sähkönsiirtolaskuun kuukausitasolla

  • Kerrostalo vuosikulutus 2 000 kWh hinta nousee 1,29 €/kk
  • Rivi- tai omakotitalo vuosikulutus 5 000 kWh hinta nousee 2,70 €/kk
  • Omakotitalo vuosikulutus 18 000 kWh hinta nousee 5,46 €/kk

Elenia palvelee kaupunkien ja taajamien lisäksi laajalti metsäisillä haja-asutusalueilla. Sähköverkkoa yhtiöllä on 67 600 kilometriä.  Vuonna 2009 sen verkosta oli maakaapeloitu alle 20 %, nyt osuus on 34 %. Sähköverkon uudistukset työllistävät satoja energia-alan ammattilaisia Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätietoa: Tapani Liuhala, toimitusjohtaja, Elenia Oy, puh.  0400 331130
www.elenia.fi/sahko/saavarma

FAKTAT

  • Sähköverkkojen on täytettävä sähkömarkkinalain vaatima toimitusvarmuusvelvoite vuoden 2028 loppuun mennessä.
  • Asemakaava-alueella sähkökatko saa kestää enintään 6 tuntia ja muualla enintään 36 tuntia.
  • Lain laatuvaatimusten piirissä on oltava 50 % asiakkaista vuonna 2019, 75 % vuonna 2023 ja 100 % vuonna 2028.
  • Sähköverkkoyhtiöiden toimintaa ja hinnoittelun kohtuullisuutta valvoo Energiavirasto.

Elenian palveluiden kehitys kotimaisina innovaatioina

2012–2016 Elenia Säävarma -investoinnit yli 470 miljoonaa euroa

  • Vuosittain rakennamme maakaapeleita 2 500 kilometriä
  • Tavoite maakaapeloida 70 % vuoden 2028 loppuun mennessä

2015  Elenia Aina, uusi digitaalinen palvelukanava muun muassa sähkönkulutuksen seurantaan

2013 Elenia Mukana, mobiilipalvelu sähkönkulutusseurannan ja sähköverkkopalveluiden palvelukanavaksi

  • Voit tarkistaa, onko omassa kohteessasi sähköt päällä
  • Voit lähettää kuvan sähköverkkoa uhkaavasta viasta, viestissä valmiina sijaintitiedot
  • Näet laskusi aikajärjestyksessä

2013 Elenia Säävarma -karttapalvelussa maakaapeloinnin rakentamishankkeet nettipalveluna

2010 Sähkönkulutuksen tuntitason seuranta osaksi digitaalisia palveluitamme ensimmäisenä Euroopassa

2009 Päätöksemme rakentaa kaikki sähköverkko säävarmana

  • Vuonna 2009 sähköverkostamme oli maakaapeloituna alle 20 %, nyt 34 %
  • 2013 vaatimukset sähkönjakelun varmuudesta lakiin 2011 Tapani-myrskyn seurauksena

2009 Asiakkaillemme oma hyvityksemme yli 6 tuntia kestävästä sähkökatkosta

2008 Tekstiviestipalvelumme sähkökatkoista ensimmäisenä Suomessa

2007 Karttapalvelumme sähkökatkoista ensimmäisenä Suomessa

2006–2009 Tutkimushankkeemme ja testiasennuksemme säävarman sähköverkon ratkaisuista yliopistojen, laitevalmistajien, verkonrakennusurakoitsijoiden ja maanrakentajien kanssa

  • Haja-asutusalueiden maakaapelointiratkaisut
  • Puistomuuntamoiden kehittäminen pylväsmuuntamoiden tilalle

2005–2010 Ilmajohtoverkon toimitusvarmuuden parantaminen automaatiolla, tietojärjestelmillä ja tehostetulla kunnossapidolla

  • Kevytsähköaseman kehittäminen

2002–2008 Älykkäiden sähkömittareiden asennukset

  • Testiasennukset asiakkaillemme 2002–2004
  • Älykkäät sähkömittarit asiakkaillemme 2004–2008
  • Koko Suomessa lakivaatimuksena älykäs sähkönmittaus vähintään 80 %:lle sähkönkäyttäjistä vuoden 2013 loppuun mennessä

2001 Marraskuussa Janika-myrsky

  • Viranomaisselvityksessä ensimmäisen kerran ehdotus 6 tunnin sähkökatkorajoituksesta


Elenia Oy palvelee 417 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta, rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Lisäksi kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Toimimme ympäristöstä huolehtien ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä.