Illan ja yön myrskyisät puuskat voivat katkoa sähköjä

Illalle ja yölle on odotettavissa saderintaman jälkeinen kuuro- ja tuulirintama, jossa puuskaisa tuuli sääennusteiden mukaan voimistuu erityisesti Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa myrskyisäksi. Sääkartat näyttävät paikoin puuskaisia tuulia yli 21 metriä sekunnissa, mikä tulee aiheuttamaan puuston kaatumista ja sähkökatkoja sähköverkossa. Myös Pirkanmaalla ja Hämeessä puuskat todennäköisesti aiheuttavat vikoja sähköverkkoon.

Olemme varautuneet koko verkkoalueella keskiviikko-torstain säähän. Tuulet voimistuvat huomenna uudelleen ainakin Hämeessä aiheuttaen lisää katkoja ja häiriöitä sähkönjakeluun.

Arvio tilanteen etenemisestä säätietojen pohjalta

Illalla noin kello 19 eteenpäin myrskyrintama alkaa nousta lännestä. Kovimmat tuulet vaikuttavat paikallisesti muutaman tunnin ajan säärintaman siirtyessä koilliseen. Pirkanmaalla ja Hämeessä tuulet helpottavat puolen yön jälkeen ja Keski-Suomessa Jyväskylän pohjoispuolella aamuyöstä.

Tilanne tulee päälle vauhdilla ja on todennäköisesti lyhyempi kuin syksyiset Sylvia- ja Varpu- tai viime viikonlopun myrsky.

Keskitymme yöllä rajamaan keskijänniteverkkoon tulleiden sähkökatkojen vaikutuksia automaatiolla ja maastokytkennöin. Yöllä pimeässä ja kovassa tuulessa asentajien turvallisuutta ei riskeerata. Viankorjaus toimii täydellä teholla aamusta lähtien, kun tuulet ovat hieman rauhoittuneet.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri puh. 0800 100 100

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 0800 100 100.