Elenian uusi toimitusjohtaja Jorma Myllymäki: ”Sähköverkot ovat avainroolissa sähköisessä siirtymässä ja huoltovarmuudessa” 

Talven paukkupakkasissa kansalaisia on kannustettu joustamaan sähkön kulutuksessa sähköpulan torjumiseksi. Sähkönkäytön joustoilla on vältetty suunniteltujen sähkökatkojen riski.

”Kaikki ovat tulleet tietoisemmiksi kriittisen perusinfran, sähköverkon, tärkeydestä arjen sujuvuudessa. Sähköntuotannon ja kulutuksen vaihtelut korostavat sähköverkon roolia huoltovarmuudessa. Kulutuksen joustoa helpottavat jo nyt palvelut, joiden kehittämisessä Elenia on näyttänyt suuntaa”, sanoo Elenian uusi toimitusjohtaja Jorma Myllymäki.

Elenia Verkko Oyj:n varatoimitusjohtaja, diplomi-insinööri Jorma Myllymäki aloittaa 1. huhtikuuta 2024 Elenia Oy:n ja Elenian Verkko Oyj:n uutena toimitusjohtajana. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Tapani Liuhala siirtyy Elenia Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi Timo Rajalan jättäessä tehtävän sekä jatkaa edelleen Elenia Group Oy:n toimitusjohtajana.

”Jorma Myllymäen valinta toimitusjohtajaksi jatkaa Elenian verkkopalveluiden pitkäjänteistä kehittämistä. Verkkopalveluyhtiöitä on vuosien ajan haastettu monin tavoin. Eleniassa olemme keskittyneet ikääntyvän sähköverkon uudistamiseen sekä asiakkaillemme uusien, monipuolisten verkkopalveluiden luomiseen”, toteaa Tapani Liuhala.

Uutena toimitusjohtajana Myllymäki korostaa energiamarkkinan olevan historiallisessa murroksessa, jossa tavoitteena on yhteiskunnan ja elämäntavan hiilineutraali tulevaisuus. Tämän toteuttaminen edellyttää sähköistymistä.

”Suomen ilmastostrategia ohjaa energia-alaa uusiutuvan energian kasvuun. Tuuli- ja aurinkosähkön kasvu nostaa sähköverkon ja siihen liittyvien palveluiden kehityksen avainrooliin. Eurooppalaisessa vertailussa Suomella on poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat pohjoisen pimeästä ja kylmästä huolimatta. Suomessa verkot ovat vahvat, sähkönjakelun laatu maailman huippua ja Euroopan edullisimmat verkkopalveluhinnat, kun verkkopituus suhteutetaan asiakasmäärään”, Myllymäki sanoo.

Hän nostaa esiin myös vakavan geopoliittisen turvallisuustilanteen vaikutuksen huoltovarmuuteen. Sähköjakelun fyysiseen turvallisuuteen sekä kyberturvaan kiinnitetään nyt erityistä huomiota.

”Moderni yhteiskunta ei toimi ilmaa varmaa sähkönjakelua. On tärkeää, että luomme sähkönkäyttäjille uusia mahdollisuuksia osallistua helpolla tavalla sähkömarkkinoille ja vaikuttaa omilla valinnoillaan. Samalla me kaikki vaikutamme koko sähköjärjestelmän vakauteen ja tehokkuuteen.”

”Elenia on edelläkävijänä luonut palveluita, joilla yhä useammalla on mahdollisuus vaikuttaa sähkönkäyttöönsä. Esimerkiksi AinaLab-palvelussamme asiakas voi itse ohjata sähkökuormiaan, kuten kodin tai veden lämmitystä. Sähköistymisen edetessä, esimerkkinä vaikkapa liikenne, tarvitsemme helppoja palveluita, joiden avulla ohjata sähkönkäyttöä edullisille tunneille. Työtä riittää, jotta tämä tulee mahdolliseksi laajassa mittakaavassa”, Myllymäki jatkaa.

Liuhala korostaa myös investointeja sähkön toimitusvarmuuteen. ”12 vuodessa olemme Elenian verkkoalueella vähentäneet vakavien myrskyjen sähkökatkot neljännekseen laajuudeltaan ja kestoltaan. Tämä kehitys on kesken ja nyt se on vaakalaudalla alan valvontamenetelmien muutosten vuoksi”, Liuhala sanoo.

EU-komission laatima Action Plan on Grids kiirehtii investointeja sähköverkkoon sähköisen siirtymän nopeuttamiseksi. Lisää aiheesta Energiauutisten artikkelissa.

DI Jorma Myllymäki

  • Aloittaa Elenian toimitusjohtajana 1.4.2024
  • Syntynyt Pirkkalassa vuonna 1969
  • Valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta sähkötekniikan koulutusohjelmasta vuonna 1993
  • Toiminut aiemmin Elenian varatoimitusjohtajana ja verkkojohtajana, Vattenfallissa käyttöpalvelujohtajana, ABB:llä mm. tuotehallinnan johtajana, T&K-johtajana Ruotsissa ja kehityspäällikkönä sekä Otiksella myyntipäällikkönä.
  • Perhe: vaimo ja kaksi aikuista lasta
  • Harrastukset: jääkiekko, kuntosali ja tennis sekä penkkiurheilu

FAKTA

  • Elenia on parantanut sähkönjakelun toimitusvarmuutta ja edistänyt huoltovarmuutta toimitusvarmuuslain vaatimusten mukaisesti uudistamalla ikääntyvää verkkoa säävarmaksi.
  • Sähkökatkojen aiheuttamat haitat Elenian asiakkaille ovat vähentyneet neljäsosaan 12 vuodessa.
  • Samaan aikaan Elenia on tuonut asiakkaille uusia palveluita oman sähkönkulutuksen seurantaan ja ohjaukseen sekä aurinkopaneelien ja sähköauton latauspisteen suunnitteluun.