Elenian toimitusjohtaja Jorma Myllymäki: ”Ilman yli 1,5 miljardin euron investointejamme toimitusvarmuuteen Jari-myrsky olisi ollut katastrofi”
Jari-myrsky aiheutti Elenialle pahimmat sähköverkkovauriot yhdeksään vuoteen. Myrskyn kaatamat puut runtelivat Elenian sähköverkkoon yli 1400 korjauskohdetta. ”Ilman yli 1,5 miljardin euron investointejamme vuodesta 2012 sähköverkon uudistamiseen säävarmaksi olisi tämä myrsky aiheuttanut täyden katastrofin erityisesti Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa”, sanoo Elenian toimitusjohtaja Jorma Myllymäki. Jari-myrskyn kustannukset Elenialle ylittävät 6 miljoonaa euroa.
Myllymäki nostaa esiin vuoden alussa voimaan tulleiden uusien valvontamenetelmien vakavat heikennykset sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamiseen ja äärisäiden sähkökatkojen korjauksiin. Valvontamenetelmien vuoksi Elenia on joutunut leikkaamaan lähivuosien investointejaan neljänneksen, tänä vuonna 40 miljoonaa euroa.
”Kun työtä on vähemmän, ovat urakoitsijakumppanimme joutuneet myös sopeuttamaan. Tämä on suoraan vähentänyt asentajien määrää normaalitöissä ja häiriöissä. Samat ammattilaiset uudistavat ikääntynyttä sähköverkkoa ja korjaavat suurhäiriöissä äärisäiden rikkoman verkon. Tämä kehityssuunta olisi voitu välttää huolehtimalla valvontamenetelmien jatkuvuudesta. Energiavirasto muutti ne ilman kunnollista vaikutusten arviointia. Verkkoyhtiöiden huolta ei kuultu ja vaikutukset näkyvät jo”, toteaa Myllymäki.
Myllymäki on huolissaan, ettei verkkoyhtiöiden asiantuntijoiden kokemukselle, ammattitaidolle ja laskelmille annettu painoarvoa valvontamenetelmien muutoksissa.
”Meidän on turvattava sähkönjakelun toimitusvarmuuden kehitys ja huoltovarmuus sekä varmistettava puhtaan siirtymän vaatimat verkkoinvestoinnit. Toimintavarma sähköverkko on modernin yhteiskunnan kivijalka. Investoimalla tarjoamme myös työtä maakunnissa sähköverkkoalan ammattilaisille”, Myllymäki painottaa.
”Vastoin EU:n komission kannanottoa edistää ennakoivia verkkoinvestointeja, Suomessa mennään valvontamenetelmien ohjauksella täysin päinvastaiseen suuntaan. Meillä on yhteiskuntana peiliin katsomisen paikka. Varsinkin, kun Suomi tavoittelee puhtaasta siirtymästä kansantalouden veturia. Se ei onnistu ilman varmaa sähkönjakelua. Tehdyistä investoinneista huolimatta Suomessa verkkopalvelumaksut ovat eurooppalaisittain edullisia, kun huomioidaan asiakaskohtainen verkkopituus harvaan asutussa maassa. Suomalaiset sähköverkkoyhtiöt toimivat kustannustehokkaasti”, Myllymäki kiteyttää.
Jari-myrskyn rajut vaikutukset ja mittavat kustannukset
Elenian 76 600 kilometrin sähköverkosta on vielä 26 000 kilometriä ilmajohtoverkkoa. Myrsky vaurioitti vakavimmin pitkien etäisyyksien ilmajohtoja laajoilla alueilla. Poikkeuksellisesta suunnasta puhaltanut myrsky otti voimaa sulista vesistöistä ja kaatoi roudattomasta maasta isoa puustoa.
Runsas lumentulo teki puista painavampia aiheuttaen lisää puiden kaatumista. Pahoja vaurioita sähköverkko kärsi erityisesti Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.
”Talvinen pimeys, pakkanen ja lumi hidastivat viankorjausta ja huolestuttivat sähkökatkosta kärsiviä asiakkaita. Olemme hyvin pahoillamme pitkistä sähkökatkoista ja kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä sekä urakoitsijoitamme ja omaa väkeämme kovasta työstä”, Myllymäki sanoo.
Elenian arvion mukaan myrskyn kokonaiskustannukset ylittävät 6 miljoonaa euroa. Yhtiö maksaa asiakkailleen automaattisesti yli 12 tunnin sähkökatkoista vakiokorvauksia yhteensä noin 4,2 miljoonaa euroa ja Elenian omaa hyvitystä 6 tunnin sähkökatkoista 150 000 euroa. Sähköverkon korjauskustannukset nousevat noin 2 miljoonaan euroon.
Toimitusjohtaja Jorma Myllymäki vastaa ennakkoon vakiokysymykseen suurhäiriöiden yhteydessä. ”Yksittäiset myrskyt eivät vaikuta sähkönsiirron hinnoitteluun eikä meillä ole suunnitelmia hinnanmuutoksista.”
Elenian toimintaan liittyvät faktat Jari-myrskystä
• Yli 1 400 sähköverkon viankorjauksen tehtävää
• Pitkien katkojen määrä ja kesto suurin yhdeksään vuoteen
• Pahimmillaan sähköttä 29 800 Elenian asiakasta
• Erimittaisen sähkökatkon koki kaikkiaan 130 000 Elenian asiakasta
• Yli 12 tunnin katko 16 700 asiakkaalle
• Yli 3 vuorokauden katko 1 800 asiakkaalle
• Asiakaspuheluita 6 000, asiakkaiden vikailmoituksia lähes 2 000
• Äärimmäisen haasteelliset, paikoin vaaralliset liikenneolosuhteet asentajaryhmille
• Haja-asutusalueiden pikkuteillä vaikeuksia saada konekalustoa perille
• Mittavasti kaatuneiden puiden raivausta ennen sähköverkon korjaustöitä
• Erikoiskalustoa korjaustöissä: kaivinkoneita, helikoptereita, droneja, hydrokoptereita, veneitä ja koriautoja