Elenialta joutsenten suojelun nimikkokohde akaalaiselle Esa Ringbomille

Joutsenet saavat sähköverkkoyhtiö Elenialta lentonsa suojaksi lintukarkottimet sähkölinjoihin Hämeenlinnan Rengossa. Kohde on nimetty Bongaa joutsen kameralla -kisassa 10 parhaan joukkoon sijoittuneen akaalaisen Esa Ringbomin joutsenten suojelun nimikkokohteeksi.

Esa Ringbom osallistui viime vuonna Elenian ja Bird Life Suomen yhteiseen Bongaa joutsen kameralla -kisaan ja sijoittui kuvallaan ”Joutsen pelikorttina” kymmenen parhaan joukkoon. Kilpailuun otti osaa osa lähes 650 joutsenten ystävää ja kuvia kertyi yli tuhat.

”Otin kisakuvani Iittalassa erään pikkujärven lahden pohjukassa. Paikalla oli jään aikana ruokintaa ja tämä houkutteli joutsenen edelleen paikalle. Aamuvalossa vedenpinta teki kauniin peilikuvan joutsenesta. Lintu on varjossa, mutta taustaa aurinko jo valaisee, Ringbom kertoo.

Rengon suojelukohteeseen asennetaan uudenlaisia lintukarkottimia, joka on kehitetty yhteistyössä ornitologien kanssa. Ne heijastavat valoa hämärässä ja pienikin ilmavirtaus saa ne pyörimään, ja linnut väistämään sähkölinjan.

Tarve joutsenpalloihin Rengon Ruokojoentien läheisyydessä tuli Elenian tietoon Bird Life Suomen ja yhtiön yhteisessä Joutsenbongaus-tapahtumassa, jossa kartoitettiin joutsenten määrää Suomessa syysmuuton päättyessä. Samalla kertyi tietoa joutsenille vaarallisista sähkölinjoista.

Kansallislintu Elenian ja BirdLifen Suomen suojelussa

Kaupunkien ja taajamien ulkopuolella valtaosa sähköverkosta on ilmajohtoina, jotka voivat olla vaaraksi joutsenten lentoon nousu- ja laskupaikoilla. Lintupallot ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi suojella joutsenia törmäyksiltä.

Vuosia jatkunut yhteistyö lintuharrastajien ja paikallisten ihmisten kanssa on nostanut lintupallojen määrän Elenian sähköverkkoalueella jo pitkälti toiselle tuhannelle.

”Kaikkiaan olemme asentaneet lintupalloja lähes 170 kohteeseen Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Saadessamme tiedon riskipaikasta selvitämme voiko pallot tai lintukarkottimet vähentää lintujen vaaraa törmätä sähköjohtoon. Asennustyöt tehdään jännitetyönä, eikä työstä aiheudu keskeytystä sähkönjakeluun ja haittaa asiakkaille, sanoo Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas.