Elenia uusii Hattulan sähköaseman ja maakaapeloi 100 kilometriä sähköverkkoa

Elenia rakentaa tänä kesänä Hattulaan uuden sähköaseman. Sähköjakelun varmuutta yhtiö parantaa Hattulassa maakaapeloimalla 100 kilometriä sähköverkkoa tänä vuonna.

Vuonna 1971 käyttöön otettu, nykyinen sähköasema uusitaan kokonaan sekä rakennuksena että 20 kilovoltin kojeistoltaan. Samoin uusitaan sähköasemakentän 110 kilovoltin kojeet. Sähköasemalle sähkö tulee kantaverkosta ja jaellaan paikalliseen jakeluverkkoon kulutukseen.

”Vanha asema ja sen laitteet ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Uusi asema ja sen parempi automaatio lisäävät sähkönjakelun varmuutta ja lyhentävät myös sähkökatkoissa sähköjen palauttamisaikaa”, kertoo Elenian kenttäpäällikkö Hannu Lammi.

Sähköaseman rakentaminen alkoi huhtikuussa ja se saadaan kytkettyä sähköverkkoon elo-syyskuun taitteessa. Hankkeen kustannus on 1,1 miljoonaa euroa ja urakoitsijana toimii Caverion Suomi Oy.

Sähköverkkoa maihin 100 kilometriä
Hattulan sähkönjakelun varmuutta parantaa lisäksi sähköverkon maakaapeloinnit useassa eri kohteessa. Maakaapeloimme ilmajohtoja turvaan säiltä usealla johto-osuudella. Sähköverkkotöitä tehdään tänä vuonna johto-osuuksilla Mierola - Korkeila, Mierola - Vähänummi, Hakinmäki - Sattula, Rääpiälä - Nihattula, Katinala - Nihattula ja Katinala - Hurttala. 

Noin 60 kilometriä keskijännitteistä runkoverkkoa ja 40 kilometriä pienjänniteverkkoa kaivetaan maan uumeniin. Ilmajohtojen lisäksi maisemasta katoaa yli 30 pylväsmuuntamoa, jotka korvataan maastoon sopivilla puistomuuntamoilla. Kaikkiaan uudet sähköverkko-osuudet vaikuttavat lähes 11 500 hattulalaisen sähkön saantiin.

”Hanke alkoi sähköisellä suunnittelulla. Maankaivutyöt ovat menossa keväästä loppukesään ja sen jälkeen jatkuvat sähköasennukset. Valmista tulee syys-marraskuussa”, Lammi kuvaa töiden etenemistä. Vanha ilmajohtoverkko pylväineen puretaan kevättalvella 2017 urakoitsijoiden töiden tasaamiseksi ympäri vuoden.

Investointimme Hattulan sähköverkkoon nousevat tänä vuonna yhteensä yli 4 miljoonan euron. Verkkouudistuksia meille urakoivat Hattulassa Verkonrakentaja Wire Oy, Suomen sähköverkonrakennus Oy, Pirkanmaan verkostopalvelu Oy sekä Elite Group.

Hattulan tämän vuoden hankkeet ovat jatkoa uudistuksille vuosina 2013 – 2015, joiden aikana Elenia on korvannut ikääntynyttä ilmajohtoverkkoa maakaapeilla parisataa kilometriä ja satsannut sähkönsaannin varmuuteen noin 8 miljoonaa euroa. Asiakkaita tehtyjen ja menossa olevien uudistusten alueella on välillisesti yli 20 000.

Vuosittain rakennamme maakaapeliverkkoa noin 2 500 kilometriä. Elenian verkkoinvestoinnit ovat tänä vuonna noin 115 miljoonaa euroa. Tavoitteenamme on vuoteen 2028 mennessä nostaa maakaapeloidun sähköverkon osuus 70 %:iin.

 

FAKTA – Hattulan maakaapelointikohteita

2015: Kittari - Rietoo, Haljammi - Kanunki, Haljammi - Järvensivu, Rahkoila - Lepaa, Suontaka -  Leteensuo

2014: Hattula - Iittala, Merventie, Retula  2013: Hattula - Iittala - Pelkola sekä Retula

2016 - 2017 tulossa mm: Lepaa - Tyrväntö, Ihalempi - Rannikontie, Marttaristi - Lepolahti