Elenia palkitsi Urakoitsijapäivillään kumppaneita

Elenia järjestää vuosittain Urakoitsijapäivät, joille kokoontuu laaja joukko Elenian sähköverkon rakentamisen, materiaalitoimittajien, informaatioteknologian sekä muiden yhteistyöverkostojen kumppaneita. Tänä vuonna marraskuiset Urakoitsijapäivät järjestettiin 10:ttä kertaa, ja päivissä palkittiin useita yhteistyöyrityksiä. Palkinnoille, joiden perustana ovat vaativan ammattityön erinomaiset tulokset, oli annettu jääkiekkohenkiset tsemppaavat nimet.

Lämpimät onnittelut kaikille voittajille vahvasta maalinteosta yhteistyössä Elenian kanssa.

Henri Hovi
Rakennuttamispäällikkö
Elenian Urakoitsijapäivien vetäjä


Turvakaukalo
Voiman Oy:lle erinomaisesta vastuusta turvallisuudesta sähköverkkotöissä. Voiman on turvallisuushavainnoillaan ja -ehdotuksillaan määrätietoisesti edistänyt sähköverkkotöiden turvallisuutta Elenian tänä vuonna järjestämässä turvallisuuskampanjassa urakoitsijakumppaneilleen. Elenialla on tiukat turvallisuusvaatimukset työmaillaan tavoitteena turvallinen työ tekijöille sekä asiakkaille ja muille toimijoille. Säävarman sähköverkon rakentamisen lisäksi Elenia huoltaa ja korjaa mm. säiden vaurioittamaa sähköverkkoa sekä raivaa kasvustoa johtoalueilla ja hoitaa johtoalueiden vierimetsiä. Kaikkeen tähän työhön liittyy tiukat turvallisuusvaatimukset.

Kiertopalkinto
Eltel Networks Oy:lle huolellisesta sähköverkosta poistuvien materiaalien ja komponenttien kierrätyksestä lajitteluineen Elenia Säävarman -sähköverkon rakentamisen yhteydessä. Eltel Networks on tehnyt parasta ohjeiden mukaista kierrätysmetallin käsittelyä, mikä tehostaa ja helpottaa materiaalien jatkokäsittelyä.

Kauden tulokas
Finncumet Oy:lle erinomaisesta kumppanuuden startista Elenian kanssa materiaalikierrätyksessä. Fincumetilla on hyvä asiakaslähtöinen toimintatapa sekä uusien toimintamallien kehittäminen uusilla menetelmillä, esimerkiksi palvelumuotoilua hyödyntäen.

Runkosarjan voittaja
Voiman Oy:lle parhaasta aluekumppanuustöiden tavoitteiden toteuttamisesta. 

Kauden ”alisuoriutuja” ;-)
Eltel Networks Oy:lle onnistuneesta Nokianvirran huippuhaastavasta alitusporauksesta. Eltel Networks suoritti erittäin vaikean 110 kilovoltin asennukseen tarvittavan Nokianvirran alitusporauksen.

Kauden tutkapari
Tampereen Puhelin ja Pohjois-Hämeen Puhelin Oy ovat tehneet pitkäjänteistä ja tuloksellista työtä yhteisrakentamisen laajamittaiseksi hyödyntämiseksi yhdessä Elenian kanssa. Yhteisrakentamishankkeissa on samaan ojitukseen viety sekä valokuitukaapelit että säävarman sähköverkon maakaapelit.

Karsinnan voittaja
Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy:lle, jonka puustonkäsittely sähköverkon kunnossapidon raivauksissa on pitkäjänteistä, tuloksellista ja joustavaa yhteistyötä.

Parhaat tehot - pistepörssin voittaja
Prysmian Groupille parhaasta sähköverkkomateriaalien toimitusvarmuudesta. Prysmian toimii Elenian keskijännitekaapelin päätoimittajana ja on osaltaan avainroolissa maakaapelointiprojektien toteuttamisessa sovittujen aikataulujen mukaisesti.

Herrasmiespelaaja
Kaj Hemming, toimitusjohtaja Veljekset Hemming Oy palkittiin pitkän linjan Elämäntyö-palkinnolla. Kaj Hemming sparraa ja haastaa kumppaneitaan kehittymään ja uudistumaan jatkuvasti.