Elenia maakaapeloi Ylistarossa sähköverkkoa säävarmaksi

Elenialla on menossa Ylistarossa säävarman sähköverkon rakentamistyöt. Pelmaan ja Isonkylän välisellä alueella vedetään maihin parisenkymmentä kilometriä ilmajohtoa maakaapeloimalla sähköverkkoa. Uudistushanketta meille rakentaa urakoitsija Veljekset Hemming Maalahdesta. Arvoltaan menossa oleva investointi on noin 600 000 euroa. Parin vuoden aikana Elenia on investoinut Ylistarossa sähköjakelun varmuuteen kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa euroa.

Menossa olevassa uudistuksessa maakaapeloituun verkkoon rakennetaan kymmenkunta uutta puistomuuntamoa, ja aiemmat pylväsmuuntamot jäävät käytöstä pois. ”Maisema muuttuu, kun ensi vuoden puolella puramme ilmajohdon pylväineen ja pylväsmuuntamoineen pois”, toteaa Elenian kenttäpäällikkö Pasi Koski.

Uusi johto rakennetaan Ylistaron Pelmaa - Isonkyrön rajan välille. Osittain rakentamisessa on mukana myös puhelinyhtiö. Näin työstä saadaan kerralla enemmän hyötyä irti. Sähköverkon kaivutyöt valmistuvat tulevan kesän aikana.

Viime vuonna Untamalassa valmistui 13 kilometrin verkkouudistus, jossa vastaavalla tavalla ilmajohdot muutettiin säävarmaksi, maakaapeloiduksi verkoksi. Toissa vuonna Elenia maakaapeloi Ylistarossa sähköverkkoa asemalta kirkonkylään.

”Ilmajohdot ovat säälle ja sen ilmiöille alttiina. Nyt uudistettavan verkko-osuuden vaikutuksen piirissä on toistatuhatta asukasta, joiden sähkönsaanti on aiempaa varmempaa. Tämä on maaseutukohde, jossa rengasyhteydellä varmennamme sähkönjakelua myös yhdessä Fortumin kanssa. Rengasyhteys parantaa sähköverkon ohjausta, jos etäämmällä tulee häiriöitä verkkoon”, Koski jatkaa.
Talvityöt tasoittavat rakentamisen vuosittaista kausivaihtelua ja näin saadaan miehille töitä ympäri vuoden.