Elenia vaihtaa Karkkilassa ja Lopella yli 6 000 vanhaa sähkömittaria uuteen

Elenia asentaa kesän aikana Karkkilassa ja Lopella yli 6 000 asiakkaalleen uuden, älykkään sähkömittarin. Asennukset alkavat kesäkuun alussa, ja asiakkaat saavat tiedon mittariasennuksesta kirjeitse. Asennus on asiakkaille maksuton.

Uusi sähkömittari avaa asiakkaalle uusia mahdollisuuksia oman sähkönkulutuksensa entistä tarkempaan seurantaan. Ominaisuudet voi ottaa maksutta käyttöön Elenia Aina -palvelussa. Uuden mittarin avulla kulutusta voi seurata lähes reaaliajassa, ja tarkastella sähkökuormien jakaantumista vaihekohtaisesti. Uusi sähkömittari mahdollistaa myös kuormanohjauksen, jonka avulla sähkönkäyttöä voi ajastaa haluamaansa ajankohtaan.

”Asiakas voi itse valita, kuinka monen tunnin ajaksi haluaa kuormanohjauksen avulla kytkeä laitteet päälle. Kuormanohjauksen asetuksiin voi myös asettaa sähköenergian hintakaton. Lisäksi uusissa mittareissa on kotiautomaatioliitäntä HAN, jonka avulla mittaustietoa voi hyödyntää esimerkiksi sähköauton latauksessa tai kodin älykkäissä sähköjärjestelmissä”, kertoo Elenian asiakkuus- ja sidosryhmäjohtaja Sanni Harala.

Asennukset ovat osa Elenian mittausuudistusta, jossa Elenia vaihtaa kaikkiaan 400 000 asiakkaansa sähkömittarit uusiin. Noin 40 000 asiakkaalla on tätä uudemmat mittarit, jotka vaihdetaan myöhemmin. Tähän mennessä jo yli 350 000 Elenian asiakasta on saanut uuden, älykkään sähkömittarin.

Asiakkaat saavat mittarinvaihdostaan kirjeitse lisätietoa hyvissä ajoin ennen asennusaikaa. Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton.

Testattua teknologiaa

Teknologia-alustan uusille palveluille on luonut sähkömittari- ja järjestelmätoimittaja Aidon yhteistyössä Elenian kanssa. Sähkömittareiden asennuksen Elenialle toteuttaa Elvera.

”Edistämme vihreää siirtymää uudistamalla sähköverkkoa ja sen teknologiaa sekä kehittämällä asiakkaille uusia palveluita. Älykkään sähköverkon merkitys on ilmastoratkaisuissa keskeinen”, Harala sanoo.

Faktat

  • Asiakkaat ja isännöitsijät saavat mittarinvaihdosta ennakkotiedon postitse sekä kotitaloudet asennusajan, jonka voi tarvittaessa vaihtaa. Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton.
  • Uudet sähkömittarit mahdollistavat asiakkaille uusia palveluita.
  • Älykäs sähköverkko ja uudet palvelut edistävät uusiutuvan energian käytön kasvua.
  • Uusi mittausjärjestelmä parantaa joustavaa sähkönkulutusta energiajärjestelmässä.
  • Uusin IoT-teknologia mahdollistaa entistä tarkemman sähkönmittauksen. Mittareihin saa yhteyden haastavistakin paikoista, kuten seinien takaa tai maan alta.